PIIKITTELYÄ

Hesarin kolumnissa Marjukka Liitten tarttui tänään itselleni ajankohtaiseen asiaan, joten pitänee avautua. En tunnista itsessäni hirvittävää piikkikammoa, mutta labrassa katson aina tiukasti muualle. Tuijotan  valistavaa seinäjulistetta tai ikkunasta ulos. Itsensä pistämisen suhteen olen ihmetellyt diabeetikkojen ja narkomaanien sietokykyä. Muista ryhmistä en ole edes ollut tietoinen.

Päivittäinen pistoshoito kipsin kylkiäisenä tuli itselleni täysin puun takaa. Minäkö piikittäisin joka päivä vatsanahkaani? Todella vastenmielinen ajatus, josta koetin kiemurrella ensin irti. Sitten lääkäri alkoi pelotella laskimotukoksella ja keuhkoveritulpalla. "Mutta eikös nuo ole poliitikkojen vaivoja? Ei meikäläisellä ole taskussa minkään puolueen jäsenkirjaa", minä yritin kunnes tajusin jo piikitteleväni muita.

Ja niin olen piikittänyt itseäni päivä toisensa jälkeen jo kahden viikon ajan. Enkä voi katsoa muualle, sen verran tarkkaa touhua se on. Kurjinta ovat mustelmat ja parasta itsensä voittaminen.