Olen kylässä ja kännykkäni soi. Kelan virkailija siellä pyytää tapaturmaselvitystä, jonka jälkeen maksettaisiin sairauspäiväraha työnantajalle. Haluan mennä toiseen huoneeseen rauhassa puhumaan. Nousen kepeilleni ja puristan kännykkää olkapäälläni korvaa vasten, mutta horjahdankin kunnolla ja rojahdan suorin vartaloin siihen olohuoneen lattialle. Kännykkä putoaa vaan ei sammu. Jatkan puhelua lattialla maaten ja pyytelen virkailijalta anteeksi kolinaa. "Minä vaan kaaduin kepeilläni." Toisessa päässä on hetken hiljaisuus kunnes tiedustellaan vointiani. Tunnustelen kroppaani ja totean olevani kunnossa. Seuraavaksi virkailija kysyy, miten mahdan päästä kipsini kanssa ylös. Kelassa ON töissä välittäviä ihmisiä!
Puhelun päätyttyä saan kuin saankin hilattua itseni takaisin sohvalle. Samassa ratkean hervottomaan nauruun, ja se vaan jatkuu ja yltyy. Kierin sohvalla ja vesi virtaa silmistäni. Nauru huuhtoo mennessään kaikki viimeaikaiset harmit ja pettymykset. Huomaan nauruni tarttuneen naapurisohvaankin, hytkymme yhdessä ja tunnelma on katossa. Että voikin säikäyksen jälkeen olla helpotus näin suuri! Läheltä piti toinen tapaturmaselvitys...
Nauru hoitaa, saattaa pidentää ikääkin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti