Kyynärsauvat eli kepit on turvallisuusriski - varsinkin kännykän kanssa. Eikä ne ole yhteensopivat
myöskään räsymattojen tai märkien lattialaattojen kanssa. Kovin kauas en jaksa niillä könkätä ja silti on lihakset kipeänä ja krampissa.
Hieronta onkin tarpeen. Keppien kanssa kulkiessa saan kyllä
istumapaikan, rohkaisevia hymyjä sekä luvan etuilla vessajonossa.
Odotustilanteissa moni jututtaa ja kyselee, mitä jalalle on oikein
tapahtunut. Kepit on siis hyvä keskustelun avaus.
Pyörätuolissa taas tulee vaivautunut olo itselle sekä saattajalle.
Ihmiset kyllä antavat tilaa, mutta väistävät usein myös katseellaan. Tai
sitten katsovat kumpaakin meistä säälien. Voin melkein lukea heidän
ajatuksensa: "Voi miesparkaa, kun on vaimo noin huonona! Millainen mahtaa olla heidän parisuhteensa?" Ärsyttävintä on olla
asiakkaana, kun tarjoilija tai myyjä suhtautuu kuin vammani olisi päässä eikä jalassa. Hän puhuu liioitellun hitaasti, selkeästi artikuloiden tai sitten hän kommunikoi vain saattajani kanssa, ihan kuin minä olisin ilmaa.
Pyörätuoli taitaakin olla aika luotaantyöntävä kulkupeli.
Keppikävely ja pyörätuoliajo ovat tekniikka- ja asennelajeja, joita pitäisi harjoitella jo koulussa terveystiedon tunnilla. Moni voisi välttyä lisätapaturmilta ja ainakin asennevammoilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti